RSS-linkki
Kokousasiat:https://soite.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://soite.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keski-Pohjanmaan aluehallitus
Pöytäkirja 18.03.2022/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Hyvinvointialueen tiedottamisvelvoitteen toteuttaminen sekä ilmoitusten, kuulutusten ja päätösten julkaiseminen aluevaltuustokaudella
KPHVAHAL 18.03.2022 § 6
256/00.01.02/2021
Valmistelija va hyvinvointialuejohtaja Minna Korkiakoski-Västi
Viralliset ilmoitukset ja kuulutukset
Hyvinvointialueesta annetun lain § 113 mukaan
Hyvinvointialueen ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa hyvinvointialueen verkkosivustolla, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla hyvinvointialueen päättämällä tavalla.
Ilmoitusten on oltava yleisessä tietoverkossa 14 vuorokautta, jollei asian luonteesta muuta johdu. Ilmoituksen sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta edellä mainitun ajan kuluttua.
Tiedottaminen palveluista ja toiminnasta
Hyvinvointialueista annetun lain 114 § mukaan
Hyvinvointialueen järjestämiä palveluja sekä hyvinvointialueen toimintaa koskevat keskeiset tiedot on julkaistava yleisessä tietoverkossa hyvinvointialueen verkkosivustolla. Yleisessä tietoverkossa on oltava saatavilla vähintään:
1) hyvinvointialuestrategia;
2) hallintosääntö;
3) talousarvio ja -suunnitelma;
4) tilinpäätös;
5) tarkastuslautakunnan arviointikertomus;
6) tilintarkastuskertomus;
7) hyvinvointialueiden yhteistoimintaa koskevat sopimukset;
8) konserniohje;
9) luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuusilmoitukset;
10) tiedot luottamushenkilöiden palkkioiden ja korvausten perusteista;
11) tiedot palveluista perittävistä maksuista.
Hallintosäännön 108 § sisältää määräyksen aluevaltuuston kokouskutsusta. Kokouskutsu on lähetettävä viimeistään viisi (5) päivää ennen aluevaltuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava hyvinvointialueen verkkosivuilla.
Päätökset ja pöytäkirjat
Pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen ja valitusosoituksineen julkaistaan sen jälkeen kun pöytäkirja on allekirjoitettu ja tarkastettu.
Hallintosäännön 130 § mukaan "Päätösten tiedoksianto hyvinvointialueen jäsenille" Aluevaltuuston pöytäkirja siihen liitettyine valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä hyvinvointialueen verkkosivuilla siten kuin hyvinvointialuelain 145 §:ssä säädetään.
Hallintosäännön 169 § määrittelee laajemmin muiden kuin aluevaltuuston osalta päätösten tiedoksiannosta hyvinvointialueen jäsenelle:
Aluehallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimus- ohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä hyvinvointialueen verkkosivuilla siten kuin hyvinvointialuelain 145 §:ssä tarkemmin säädetään.
Muun viranomaisen pöytäkirja annetaan vastaavalla tavalla tiedoksi hyvinvointialueen jäsenille, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.
Aluehallitus antaa ohjeet salassapito- ja tietosuojavelvoitteiden huomioon ottamisesta annettaessa päätöksiä tiedoksi yleisessä tietoverkossa. Lautakunta voi antaa tarkentavaa ohjeistusta omalla toimialueellaan.
Hyvinvointialuelain 145 § sääntelee päätösten tiedoksiannosta seuraavasti:
Aluevaltuuston, aluehallituksen ja lautakunnan sekä hyvinvointiyhtymän yhtymävaltuuston tai yhtymäkokouksen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa hyvinvointialueen verkkosivustolla, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan maininta salassa pidettävän asian käsittelystä. Pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus- tai valitusajan päättyessä.
Hyvinvointialueen ja hyvinvointiyhtymän muun kuin 1 momentissa tarkoitetun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.
Hyvinvointialueen jäsenen sekä hyvinvointialueiden yhteistoimintaan osallisen hyvinvointialueen ja sen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on pantu nähtäville yleiseen tietoverkkoon hyvinvointialueen verkkosivustolle.
Hallintosäännön mukaisena muuna viranomaisena tarkoitetaan myös hyvinvointialueen viranhaltijoita. Viranhaltijapäätökset, joista hyvinvointialueen asukkaalla on asianosaisen lisäksi mahdollisuus hyvinvointialue- tai muun lain perusteella hakea muutosta, julkaistaan hyvinvointialueen verkkosivulla muutoksenhakuajan.
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivusto toimii ensisijaisena julkaisukanavana ja hyvinvointialueen virallisena ilmoitustauluna.
Päätösesitys Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että
1. hyvinvointialueen ilmoitukset ja kuulutukset julkaistaan ensisijaisesti yleisessä tietoverkossa hyvinvointialueen verkkosivustolla, joka on samalla hyvinvointialueen virallinen ilmoitustaulu.
2. aluevaltuuston kokousilmoitukset julkaistaan hallintosäännön edellyttämällä tavalla viimeistään viisi (5) päivää ennen kokousta hyvinvointialueen verkkosivulla, josta on linkki kokousten seuraamista varten myös etäyhteyttä hyödyntäen.
3. aluevaltuuston pöytäkirjat pidetään nähtävänä hyvinvointialuelain edellyttämällä tavalla yleisessä tietoverkossa pöytäkirjan allekirjoituksen ja tarkastuksen jälkeen.
4. hyvinvointialueen muun toimielimen (aluehallitus, lautakunnat) pöytäkirjat pidetään julkisten tietojen osalta nähtävänä hyvinvointialuelain edellyttämällä tavalla yleisessä tietoverkossa pöytäkirjan allekirjoituksen ja tarkastuksen jälkeen.
5. toimielinten puheenjohtajien ja viranhaltijoiden päätökset, joista hyvinvointialueen asukkailla on muutoksenhakuoikeus, pidetään nähtävänä yleisessä tietoverkossa muutoksenhaun ajan.
Päätös vt. Hyvinvointialuejohtaja muutti päätösesitystä kohdan 5. osalta seuraavasti:
5.toimielinten puheenjohtajien ja viranhaltijoiden päätökset, joista on muutoksenhakuoikeus, pidetään nähtävänä yleisessä tietoverkossa muutoksenhaun ajan.
Aluehallitus päätti hyväksyä osittain muutetun päätösesityksen kohdat 1-5.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |